PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Honkamajan metsäpuutarha

Honkamajan metsäpuutarha

Honkamajan metsäpuutarha on puolen hehtaarin tontilla, maasto kivistä ja polveilevaa. Siellä lukuisat risteilevät polut johdattelevat vehreän lammen ohi metsäpuutarhan näkymästä toiseen ja puutarhan perällä nousee paanukattoinen huvimaja. Istutukset elävät sulassa sovussa metsän puiden ja luonnonkukkien kanssa kanssa. Puutarha on rohkaiseva ja varoittava esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan ilman suuria pääomia ja koulutettuja suunnittelijoita, työvälineinä pääasiassa kottikärryt, rautakanki, talikko ja lapio, joskus myös puksuttelee isännän Zetor A25. Naapurina yläilmoissa sähköä riittää.

Huvimajan, perheen kesken "pagodin" muotoihin on haettu inspiraatiota niin itämaisista temppeleistä kuin Ruokolahden kirkon paanukattoisesta kellotapulistakin. Puutarhassa löytyy jotain pientä huviakin, mm. sammaltonttuja ja tilkkubetoniakin nähtävissä istutusten välissä metsän siimeksessä.
Paikka on esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan, kun tarve tulee todella suureksi. Naapurina yläilmoissa entisen Imatran Voiman sähkölinja Rautarouva on vaihtunut Fingridin suureen (400kW+110kW) kauniiseen, kapeaan ja korkeaan Neiti Hopeaan todella pitkällisen väännön tuloksena.
Taimia satunnaisesti saatavilla.

Yhteystiedot
Omistajat
A&M Seppälä
Katuosoite
Häiviäntie 215 Sijainti kartalla
Postinumero
30100
Postitoimipaikka
Forssa
Maakunta
Kanta-Häme
Kunta
Tammela
Puhelin
044-331 7814
Puutarhamatkailukohde
Kyllä
Aukioloajat
Lisätiedot

9.7.2023 klo 12-20

  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti